





Työnohjauksen yleistavoitteet (Suomen työnohjaajat ry):
- Auttaa ohjattavaa onnistumaan ja jaksamaan työssään
- Auttaa tunnistamaan työhön liittyviä kuormittavia tekijöitä ja käsittelemään niitä.
- Kehittää ohjattavan kykyä käsitellä ristiriitoja ja pulmia sekä taitoa kuunnella toista ihmistä.
- Avata työhön liittyviin asioihin uusia näkökulmia.
- Auttaa sovittamaan toimivalla tavalla yhteen oma ammatti-osaaminen, työn vaatimukset ja käytettävissä oleva aika.
Työnohjaus on yleensä vuorovaikutteista keskustelua. Työnohjaaja ei ratkaise yksilön tai yhteisön ongelmia vaan ohjaa ja kannustaa ideoiden lähteelle ja ratkaisuihin.
Työnohjaus luo mahdollisuuden jakaa ja purkaa tunteita ja ajatuksia luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Työnohjausta tarvitaan:
- muutoksien hallinnassa
- oman osaamisen ja yhteisön ammatillisessa kehittämisessä
- työssä jaksamisessa
- selkiyttämään yhteistä näkemystä ja omaa paikkaa yhteisössä
- edistämään avoimuutta, tiedonkulkua, luomaan uusia toimintatapoja
TYÖNOHJAUS Huhtikuussa 2009 olen valmistunut Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa työnohjaajaksi. Koulutus kesti 2 vuotta. Minulla on vuosien kokemus työnohjaamisesta, työnjohtamisesta ja esimiestehtävistä: - 28 vuotta yrittäjä (omat yritykset, työnjohto ja -organisointi, kouluttaja-ohjaaja) Jos yrityksesi tai yhteisösi tarvitsee työnohjausta, ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä! Annan myös yksilötyönohjausta.
- 10 vuotta esimiestehtävät suurkeittiöissä
- vuodesta 1997 olen toiminut yhteistyössä Mielenterveyden keskusliitto ry:n (MTKL) kanssa vetäen oma-aputoiminnan perus- ja jatkokursseja ja
- ohjannut erilaisia yhteisöjä ja ihmisiä kuten masennuksesta kuntoutuvien Mieli Maasta -ryhmiä.
- vuodesta 2004 olen toiminut MTKL:n Kuopion tietopalvelu Propellin vertaisneuvojana ja kokemuskouluttajana.
- kursseillani ohjaan ryhmiä liittyen rentoutumiseen, ihmisen voimavaroihin, jaksamiseen, henkiseen kasvuun ja tavoitteiden tekemiseen.