






TIETOA TUULASTA
Olen Tuula Laitinen. Vuonna 1995 perustin oman yritykseni Merituulen, joka tarjoaa inhimillistä ja lämminhenkistä koulutusta sisäisten voimavarojen löytymiseen, oma-apu- ja vertaistoimintaan, elämäntaitoon, iloon ja intuitioon, reikiin ja energiahoitoihin.
Tärkeimpiä asioita elämässäni
Minulle tärkeimpiä asioita elämässäni ovat perhe, koti, luonto sekä ilo ja yksinkertaisuus arkielämässä. Nautin veneretkistä aviomiehen ja koiramme kanssa, yhteisistä kokkailuista vanhimman poikamme kanssa sekä syvällisistä keskusteluista nuoremman poikamme seurassa. Iloitsen myös yhteisistä puuhasteluista miniäni kanssa sekä leikeistä lapsenlasteni seurassa.
Aiempi työkokemukseni
Olen koulutukseltani työnohjaaja, suurkeittiöesimies, reikiopettaja, vertaisneuvoja. Minulla on myös Mielenterveyden keskusliiton kuntoutuja-asiantuntija-koulutus ja olen ollut mukana yhdistyksen toiminnassa vuodesta 1997 lähtien. Työurastani ensimmäiset vuodet toimin erilaisten keittiöiden esimiehenä. Vuonna 1983 perustimme mieheni kanssa yhteisen tukkuyrityksen.
1990-luvun alussa löysin elämääni uusia asioita, joita olin etsinyt koko elämäni. Kiinnostuin ihmisen omista voimavaroista, kosketuksen merkityksestä ja reikistä, intuition ja ilon vaikutuksesta ja omista rajoista sekä ymmärsin, että jokainen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Kävin monia erilaisia kursseja ja koulutuksia, jotka johtivat uuteen ammattiin ja yritykseni Merituulen perustamiseen.
Nyt olen jo yli kymmenen vuoden ajan kouluttanut ihmisiä heidän omien voimavarojensa lähteille, iloon ja innostukseen monin eri menetelmin sekä hoitanut heitä reikillä ja regressioterapialla. Työni ohessa olen koko ajan kouluttanut itseänikin ymmärtämään ja oppimaan lisää kosketuksesta ja voimavarasuuntaisista menetelmistä.
Opettajiani
Opettajiani ovat olleet muun muassa Aila Norlamo, Denise Linn, Shakti Gawain, Sonia Choquette, Eeri Partners, Martti Lindqvist, Leena Markkanen sekä Mielenterveyden keskusliiton monet taitavat kouluttaja, useat kohtaamani ihmiset ja kaikki kurssilaiseni.
Tuula kouluttajana
Kouluttajana olen kurssilaisteni kuvailemana
ETUSIVU TIETOA TUULASTA AJANKOHTAISTA HILJAINEN VALOHOITO ELÄMÄNILON VALMENNUS TYÖNOHJAUS YHTEYS